Historiaa

Sinä olit mies parhaissa voimissasi,
kun menit Havumäkeen, kylän laitimmaiseen taloon,
ja pyysit torpanpaikan Lamminkankaalta,
pitäjän viimeisestä reunasta.

Sinne, kiviseen mäkeen, sinä rakensit torpan,
rakennukset kalliolle, pellot mökin ympärille,
kolme hehtaaria.

Sinä teit veron taloon, muille päivätöitä
saadaksesi leivän itsellesi, vaimollesi ja viidelle lapselle.
Ja jauhosäkin sinä kannoit selässäsi kylästä, yhdeksän kilometriä,
illalla kun olit tulossa töistä.

Iltaisin ja öisin sinä teit Lamminkankaan pellot,
ne kolme hehtaaria,
kuokit, väänsit kannot ja kannoit kivet.
Isojen kivien päällä pidit tulta
nähdäksesi kuokkia pimeässä,
ja lopuksi, joskus aamuyöllä, kun kivet olivat kuumia,
kannoit niiden päälle vettä, että ne murenisivat pienemmiksi.

Sinä teit tien Lamminkankaalle
kivistä, vetelän notkon yli,
tuhansista ja taas tuhansista kivistä –

Talvisin sinä teit tukkeja,
kaadoit puita, tuhansia ja taas tuhansia.

Ja kun talon metsää ajettiin,
oli Lamminkankaankin lattia öisin täynnä kortteerimiehiä,
niin ettei tahtonut päästä kävelemään.

Ja niin torppa syntyi. Elettiin,
lapset kasvoivat
ja heistä tuli miehiä ja naisia, tämän maan rakentajia.

Sinä ehdit vielä nähdä, kun torpasta tuli talo
ja veropäivät loppuivat.
Sinä ehdit nähdä, miten lapsenlapsesi syntyivät,
miten talo kukoisti, navetta oli täynnä karjaa
ja poikasi osti lisämaata.
Sitä et enää nähnyt, kun Lamminkankaalla syttyi sähkö –

Nyt, Aakku, sinun lapsenlapsesi ovat isoja
ja asuvat ympäri maailmaa,
Lamminkankaalla ei yhtään.
Lamminkankaalla asuu helsinkiläinen maisteri
ja viljelee pelloissasi minttua ja mustaa juurta
ja tarjoaa vierailleen leivän päällä saunakukkaa.
– Ja iso musta auto ajelee sinun komeaa tietäsi! –
Talveksi hän menee pois, joskus ulkomaille
ja haaveilee rakkaasta Lamminkankaastaan,
siitä samasta, jonka sinä, Aakku, rakensit.

Heikki Mikkonen, 1975